Siirry pääsisältöön

Tekstit

Thaimaa - Koh Phangan

- Kolme yötä Koh Phanganilla Saavuimme Koh Phangan saarella, jossa meitä oli sovitusti taksikuski vastassa. Matka hotellille oli melko mäkistä ja mutkikasta. Tätä me kuitenkin osasimme odottaa jo ennestään. Sunrise Resort niminen hotellimme sijaitsi Haad Rin- beachilla, joka tunnetaan tuhansien juhlijoiden täydenkuun bileistä. Meidän onneksi, niitä ei kuitenkaan nyt ollut.  Ensimmäinen päivä meni rannalla kävellessä ja lähiympäristöön tutustuessa. Kävimme syömässä The Rock Bar & Restaurant nimisessä paikassa, joka sijaitsi rannalla kallion päällä. Ruoka oli erittäin hyvää ja halpaa.  Toisen päivän vietimme pitkälti uima-altaalla. Aiemmin olisin varmasti halunnut auringosta kaiken irti. Nykyään suojelen ihoa sen verran, että en ole vielä makoillut suoraan auringon alla. Tämän takia en ole myöskään polttanut ihoani, mikä on erittäin outoa mulle. Ihoni palaa yleensä siis erittäin helposti. Päivä meni nopeasti omia juttuja tehdessä. Mitään ihmeellistä emme...
Uusimmat tekstit

Thaimaa - Koh Samui

- Tänne pitää päästä uudelleen! Vietnamista tosiaan suuntasimme Thaimaan Surat Thaniin yhdeksi yöksi. Yövyimme S22- nimisessä hotellissa ja yksi yö täällä aamupaloineen maksoi n. 20e. Muutenkin hotelli oli erittäin kiva. Ostimme Bangkokissa välilaskun yhteydessä kuljetuksen hotellilta lauttarantaan sekä lipun lauttaan Koh Samuille. Kyyti hotellilta lauttarantaan kesti n. 1,5h ja lauttamatka Koh Samuille n. 1,5h.  Koh Samuille päästyämme otimme taksin tulevalle hotellillemme. Hotelli sijaitsi aivan Koh Samuin eteläpäässä. Yövyimme  kolme yötä Centra by Centara Coconut Beach- nimisessä hotellissa. Hotelli ja hotellin henkilökunta oli todella ihania. Aamupala myös erittäin hyvä. Se rauhallisuus, mikä vallitsi hotellialueella ja sen lähiympäristössä. Ihan kuin olisi tullut omaan pieneen kuplaan. Hotellilla oli oma söpö ranta. Reissun aikana tämä hotelli on jäänyt eniten mieleen.  Lainasimme kahtena päivänä hotellilta polkupyörät ja lähdimme kiertelemään lähiym...

Vietnamin kokemukset

- Da Nang ei vienyt sydäntäni Lensimme Singaporesta Vietnamiin. Olimme lukeneet maasta jonkin verran, mutta ei suinkaan riittävästi. Lentokentän turvatarkastukset olivat naurettavat verrattuna Singaporen tarkastuksiin. Matka sujui kuitenkin hyvin. Pääsimme lentokentän ovista pihalle, ja vastassa oli useat kyytimiehet lappujen kanssa. Meille oli kuitenkin tarkoitus ottaa taksi, ja niin meitä vastaan heti tulikin mies kysyen 'taxitaxi?!'. Vastasimme tähän myöntävästi. Kysyimme mieheltä paljonko kyyti Da Nangin keskustaan tulee maksamaan. Tarkkaa hintaa emme enää muista. Ei muuta kuin rinkat peräluukkuun ja hyppäsimme kyytiin ja matka hotellille alkoi.   Hymyilimme taksin takapenkillä Vietnamin liikenteelle. Jatkuva tööttääminen ja ajatusksena mistä pääsee, niin sieltä mennään. Skootterin puikkelehtii sieltä, täältä ja tuolta. Googlettelin Vietnamin liikenteestä myöhemmin, niin arveltiin n. 14 000 kuolevan liikenteessä vuosittain. En ihmettele.  Taksi kierteli hetken...

Singapore - viiden päivän kokemukset

E nsimmäisenä kohteena Singapore Tästä reissu alkoi. Lähdimme 11.9. Seinäjoelta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Olen haaveillut tästä reissusta  jo pitkään, mutta oikeaa ajankohtaa ei ole aiemmin ollut. Nyt tuli päätöksien kautta täydellinen sauma lähteä ja mennä eikä meinata. Ensimmäisenä kohteena meillä oli tosiaan Singapore. Olin jo aiemmin lukenut melko paljon Singaporesta, ja hyvä niin. Yövyimme Jaylee 1918 hotel- nimisessä hotellissa. Ihan simppeli perus yöpaikka kera hyvän sijainnin. Yhtenä miinuksena oli vähän heikko aamupala.  Heti Singaporeen saavuttua ympärillä huokui siisteys ja omanlainen tunnelma. Kaduilla ei näkynyt roskia, ei kerjääjiä eikä rihkaman kauppiaita. Sen sijaan katukuvassa näkyi puhtaus, järjestys, vieri vieressä olevat kauppakeskukset, useat eri kansallisuudet ja luksusautot. Ilmasto oli kostea +30 lähes ympäri vuorokauden. Meidän aikanamme oli pääosin pilvistä ja ihan hyvä näin  kun reissu oli alussa.  Käv...