Heippa!
Aloitetaan perinteisesti elikkäs -
Olen Henna-Riikka 23-vuotias. Asun tällä hetkellä Seinäjoella poikaystäväni ja koirani Asserin kanssa. Valmistuin joulukuussa 2018 fysioterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta. Kerron alempana vähän lisää koulutustaustoistani. Olen aloittanut vuoden alussa työskentelemään yksityisellä fysioterapeuttina + personal trainerina. Liikunta on kuulunut elämääni ihan pienestä pitäen. Tuttu lause vai mitä? Nykyään harrastan liikuntaa ihan fiilis pohjalta. Olen nimittäin parisen vuotta sitten ajanut itseni melko piippuun. Levon merkitys on korostunut entisestään ja kroppa osaakin kertoa milloin täytyy himmailla.
Unelmana minulla on tulevaisuudessa saada vapautta ja mahdollistaa asioita, joista olen aina haaveillut. Olen oppinut unelmoimaan myös suuresti, ja siitä voin kiittää Ilkka Koppelomäkeä. Haluan auttaa myös muita ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin ja uskomaan omiin unelmiin.
’Yksi avain unelmiesi toteuttamiseen – auta muita toteuttamaan heidän unelmiaan’
Koulutukset:
· Fysioterapeutti AMK
· Personal Trainer (Spartan Academy)
· Kuntosaliohjaajan peruskurssi (FISAF/EHFA)
· Liikunnanohjauksen peruskurssi (LOK100)
· Kahvakuulaohjaaja
· Ryhmäliikunnanohjaajan syventävä jatkokoulutus (2.taso)
· Nuorten Yleisurheiluohjaajakurssi (1.taso)
· Lähihoitajan perustutkinto
Miksi aloitin kirjoittelemaan blogiin?
Päätin viime vuoden lopulla, että vuonna 2019 lopetan sitkuttelun. Teen asioita, joista tykkään ja nautin. Faktahan on myös se, että jos haluaa päästä eteenpäin, niin joutuu välillä menemään pois mukavuusalueelta. En tarkoita nyt sitä, että tämä olis epämukavuusalueella. Tulen jakamaan täällä enimmäkseen hyvinvointiin ja fysioterapiaan liittyviä asioita. Kirjoittelen tänne omaksi iloksi kehittääkseni itseäni. Blogin tarkoituksena on toimia myös työkaluna nyt ja tulevaisuudessa.
Superia viikonloppua just sulle!
Kommentit
Lähetä kommentti